sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

chatpelin miinukset

Koska mikään ei ole täydellistä ja niin väittäminen olisi tyhmää - chatpelin miinukset siis.

Sitoutuminen

Chatpeli vaatii omistautumista ja se syö valtavasti aikaa pelaajalta. Kuinka monta tuntia kuukaudessa käytät roolipelaamiseen? Jo päivässä pelkän yhden pelin pelaaminen voi kestää 2-5h ja vieläkin pidempään. Jokainen pidempiaikainen chatpelaaja on varmasti pelannut lähes kirjaimellisesti päivän kestäneen pelin. (minä ainakin, monesti) Peli aloitetaan aamupäivällä ja lopetetaan myöhään illalla. Se voi johtua hitaasta kirjoittamisesta tai sitten hahmoilla vain yksinkertaisesti on niin paljon läpikäymistä. Koko tuo peliaika istutaan lähes putkeen koneen äärellä. Välillä käytetään koira tai kala (lol) ulkona ja käydään syömässä. Kun ei ole omaa vuoroa voi piirtää, tehdä koulutehtäviä, kirjoittaa toista roolia jos pelaa kahta peliä yhtä aikaa, katsoa ohjelmaa tai vain jutella muiden kanssa. Siinä se aika kuluu rattoisasti, ellei niskoihin tai silmiin koske - mikä on yleensä pitkän pelisession palkinto nukkumaan mennessä.

Aktiivisuus

Pelaajalle jolla ei ole aikaa istua edes sitä 2-3h koneella kerralla, on chatpeli melko hankala. Aktiivinen pelaaja pystyy pelaamaan vähintään kerran viikossa yhden pelin - tämä riippuu tietenkin roolipelin yleisestä aktiivisuustasosta. Zingerissä aktiivisimmat pelaajat pelaavat ainakin joka toinen päivä. Chatpeleissä ja foorumipeleissä on siis selkeä ero, minkälainen on aktiivinen pelaaja. Chatissa aktiivinen pelaaja pelaa siis sanotaanko neljä kertaa viikossa pelin alusta loppuun. Foorumissa (oletan) pelaaja pelaa useampaa peliä yhtä aikaa, jokaisella hahmolla saaden ainakin yhden pelin päätökseen viikon aikana. (en tiedä, onko tapana aloittaa useampi peli samalla hahmolla, vaikka edellistä ei olisi saatu päätökseen) En tiedä kuinka nopeasti foorumeissa pelattavat pelit keskimäärin kestävät, olisiko 2-4 päivää? Kertokaa toki jos tiedätte.

Nettiyhteys- ja chatongelmat

Tuttu ongelma monille: netti sanoo itsensä irti pelin ollessa kesken tai sitten chat. Peli voi jäädä takaumaksi, mikä ei tietenkään ole ongelma jos toinen pelaaja on myös jollain tasolla aktiivinen. Jos pelaajaa ei näy eikä kuulu seuraavina päivinä, on se yksi kamalimmista fiiliksistä ikinä. Pahimmassa tapauksessa peli pitää vain unohtaa ja ignoorata, koska vastapelaaja ei saavu pelaamaan peliä pois. Onneksi nämä ongelmat eivät ainakaan omalla kohdalla ole yleisiä.

Chatin löytäminen

Päänsärkyä aiheuttava ongelma. Mistä siedettävä chat? Koodaaminen ei ole jokaisen heiniä, eikä netistä tunnu löytyvän roolipelaamiseen sopivia chatteja. Merkkiraja on usein säälittävän pieni tai chattiin pääsee kuka vain joka tietää linkin. Itse perfektionistina haluan myös vaikuttaa chatin väreihin ja mahdollisimman moniin yksityiskohtiin. Tämä ei ole mahdollista juuri missään ilmaisessa chatissa, enkä kehtaa enempää roolipelin ylläpitämisestä maksaa. Domainia enempää en maksa harrastuksesta, minkä joudun itse itselleni tarjoamaan. (ainakaan tässä vaiheessa elämää)

Vanhojen pelien lukeminen

Ennen pitkää kaikki häviää chatista. Yleensä jo päivän poissaolon jälkeen ei pääse lukemaan kaikkia pelejä alusta asti. Tämä riippuu pelin aktiivisuudesta ja kuinka innokkaasti pelaajat ovat pelanneet. Joskus on ihan hyvä, etteivät kaikki tiedä kaikesta. Se laskee metapelaamisen todennäköisyyttä, kun edes itse pelaaja ei ole tietoinen asioista.

Mikä on mielestäsi huonoa chatissa? Nyt saa valittaa! :)

keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

suntuubi-roolipelien kuppikuntaisuus

En usko olevani ainoa kun väitän Suntuubin kotisivutilaan perustettujen roolipelien olevan jollain tasolla syrjäytyneitä muusta ropemaailmasta. "Syrjäytynyt" on ehkä turhan "ulkopuolelle jätetty" -antava kuva, joten sanotaanko vaikka kuppikunnaksi tai omaksi porukaksi.

Pääasiassa Suntuubin roolipelit käsittelevät samoja aiheita: susi/koiraroolipeli, hevosroolipeli ja Soturikissat. Jälkimmäistä tuppaa ovista ja ikkunoista. Ylipäänsä olen saanut käsityksen, että erityisesti Suntuubin pelit tykkäävät pohjautua kirja- tai TV-sarjaan, eivätkä ne täten ole niin omalaatuisia tai muista poikkeavia. Varsinkaan kun samasta sarjasta on luotu jo aiemmin ne seitsemän peliä, missä on sama maailma, samat henkilöt ja toisinaan jopa sama asetelma. Roolipeli toisensa perään on vain toinen versio toisesta. Pelaaminen on aina erilaista jokaisessa pelissä, mutta idea ja punainen lanka on sama, mikä voi johtaa samantyyppisiin tapahtumiin. Tämä on tietenkin melko tylsää, jos kahdessa pelissä tapahtuu samoja asioita jatkuvasti.

Itse asiassa sarjaan perustuvat roolipelit ovat yksi suuri kopioinnin vyöhyke. Mikä oikeuttaa roolipelin käyttämään sarjan tai näyttelijöiden kuvia? Sekö että se perustuu kyseiseen sarjaan? Niinpä. Missä luvat? Joskus saa jopa kysyä, missä tekijänoikeusmerkinnät?

Soturikissat ovat viehättäneet vuodesta toiseen ja edelleen pukkaa uutta kyseisen sarjan peliä. En ole lukenut Soturikissoja, mutta ilmeisesti se on helppo ja vangitseva aihe perustaa roolipeli. Asia mikä minua niissä ihmetyttää, on aikaisemmin mainitsemani samat hahmot ja sama maailma. Klaanit ovat joka pelissä nimittäin samat ja mietin, kauanko niistä voidaan luoda uusia kuvioita, jotta roolipeli eroaisi muista. Oli miten oli, Soturikissat vetävät porukkaa. Sitä ei voi kieltää.

Miksi Suntuubin roolipelit sitten tuntuvat omalta porukalta? Pelaajien nimimerkit ovat täysin tuntemattomia itselleni. Yleensä roolipeleissä esiintyy samoja pelaajia ja täten yksi nimimerkki voi tulla monessa paikassa vastaan. (etenkin nykyisellä pienellä netin pelaajakunnalla) Tämä Suntuubin porukka tuntuu melko suureltakin toisinaan. En tiedä kuinka aktiivisia ollaan tai kuinka usein ylläpito karsii pelaajia, mutta joka pelissä näyttäisi olevan täysin uusia nimiä. (tai sitten pelaajat käyttävät eri nimimerkkejä, mutta oletan nyt että jokainen nimi on eri henkilö) Olisi melko namia saada Suntuubipelaajat pois kuppikunnasta ja osallistumaan myös ei-Suntuubiin luotuihin peleihin. Tämä on kuitenkin jokaisen oma valinta enkä tuomitse ketään sen perusteella, missä tai miten tykkää pelata. Tässä olisi silti mahdollisuus kasvattaa ja laajentaa ropekansaa, jos piirit yhdistyisivät.

Myös linkinvaihdossa voi huomata, kuinka nimenomaan Suntuubin roolipelit suosivat linkinvaihdossa toisia Suntuubipelejä. Onko muita samalla palvelulla olevia pelejä helpompi löytää? Itse olen yrittänyt tunkeutua tähän kuppikuntaan ja harrastan linkinvaihtoa muutamien Suntuubipelien kanssa. Siellä on lupaavia pelaajia, joista pienellä viilauksella saisi chattiin sopivia ja Zingerin pelityylille meneviä. Yleensä pelaajat ovat melko nuoria, mutta onneksi olen avoin kaiken ikäisille. Taito ei katso ikää.

Olen myös tavannut listaussivustoja, jotka on tarkoitettu... tantantaa... Suntuubipeleille. Vain ja ainoastaan. Tämä ei helpota roolipelimaailman yhtenäisyyttä, mutta en voi tässäkään asiassa osoittaa syyttävää sormea. Jos Suntuubipelit tosiaan eroavat niin paljon muista, (mitä en toistaiseksi ole huomannut) niin ehkä on ihan hyvä että niille on omia listauksia.

Kannatan silti piirien rikkomista. Oli kyseessä chat-, foorumi- tai vieraskirjapohjainen roolipeli, olisi mahtavaa jos kaikki tekisivät yhteistyötä. Roolipelaajia me kaikki olemme ja roolipelaamista me harrastamme - hieman eri tavoilla vain. Yhteistyön avulla pelaajan on helpompi tutustua uuteen pelimuotoon ja laajentaa maailmaansa kokeilemalla uutta. Muiden muotojen löydettävyys kärsii, jos tietyt pelit linkittävät vain toisiaan.

hienosäätöä blogissa

Hopeaketun ulkoasu on uudistunut! Nyt ollaan sitten pinkkejä. Olen todella tyytyväinen blogin ulkonäköön, kaikkea pientä härpäkettä lisäilty - enemmän tai vähemmän hyödyllistä. Entinen lila oli kovin haalea, joten nykyinen terävyys on todella tervetullut. Toivottavasti tykkäätte.

Blogilla on nyt oma linkitysbanneri! Löytyy myös "Linkitä" -välilehdestä.

Koko 140 x 32px