tiistai 18. huhtikuuta 2017

nämä ovat historiaa - luojan kiitos!

Nykyään ropemaailma on oikein kivakin paikka, mutta joskus se ei aina sitä ollut. Muistellaanpa muutamia asioita, jotka söivät koko harrastuksen iloa.

Munchaamisen kultainen aikakausi

Muistatko, kun hahmot taistelivat tuntikausia ja lähes aina ainoa loppuratkaisu oli toisen tappaminen? Tai kun hahmot parantuivat haavoistaan täydellisesti? Tai ylipäänsä selvisivät aina hengissä? Muistan hyvin kuinka hahmoihin oli lähes mahdotonta saada haavereita aikaan saati saada ne tuntemaan kipua. Kun yksi pelaaja piti hahmoaan haavoittumattomana, oli itsekin pakko ottaa järeämmät aseet käyttöön. Siitä ei seurannut mitään hyvää.

Toinen muoto muinaisesta munchaamisesta on sellainen, mitä en itse henkilökohtaisesti ole kokenut, mutta tiedän kyllä sitä tapahtuneen. Hyvin lyhyesti: uusi hahmo (ja pelaaja) - vanha hahmo - kuolema. Jes, olipas kiva vastaanotto uudelle hahmolle ja pelaajalle. Tästä rakennetaan silta seuraavaan eli...

Tappaminen: koska muita rangaistuskeinoja ei ollut

Miksi pidän oman roolipelini, Zingerin pelaajista? Koska pelaajamme osaavat joustaa hahmoillaan, kuitenkaan luopumatta niiden luonteista. Vaikka hahmo oikeasti haluaisi tappaa toisen hahmon, pelaaja voi hyvinkin pidätellä sitä. Pettikö joku jengin ja laverteli siitä eteenpäin? Miksi tappaa hahmo joka nimenomaan toi peliin lisää maustetta? Rangaistuksia on monia, fyysisiä ja henkisiä. Hahmon tappaminen ei ole ainoa eikä todellakaan ensimmäinen vaihtoehto.

On turhaa kannustaa pelaajia tekemään riskialttiita tai rohkeita siirtoja, jos palkkioksi siitä saa hahmon kuoleman. Viimeksi kun tsekkasin, hahmon elossa oleminen oli inspiroivaa, koska sillä sai jopa *yllätys* roolipelata. Kuolema ei oikein lisää intoa pelaamista kohtaan. Itse olen pelaaja, joka suunnittelee yhtä hahmoa jopa vuoden, joten ymmärtänette miksei hahmon kuoleminen ole minulle mikään olankohautuksella ohitettu juttu. Minua ei haittaa hahmon kuoleminen pelillisesti, mutta se haittaa siinä mielessä, että joudun kirjoittamaan uuden hahmon. Se siinä on pahinta. Ideoiminen ja kirjoittaminen. Tein jo yhden huolellisen hahmon joka inspiroi - pitääkö minun nyt tehdä sen kopio, jos en koekaan muuta luonnetta at the moment inspiroivaksi? Tuntuisi hölmöltä suunnitella +5 hahmoa valmiiksi yhtä peliä varten ennen edes sinne liittymistä.

Pieni samankaltaisuus johti roviolle

Auta armias jos alakouluikäinen lapsukainen otti inspiraatiota tai vaikutteita toisesta roolipelistä. Se oli saman tien porukalla päälle käymistä. Ei keskustelua, ei selvittämistä, ei ystävällisen sävyistä huomautusta. Olen lukenut tästä hyvinkin paljon vuosien varrella ja luulenpa, että pelaajilla on edelleen pieni trauma tämän asian suhteen. Sitä joukkolynkkaamista ei haluta takaisin.

En tarkoita, että kopioiminen olisi ok, mutta asiat voi ilmaista hyvinkin eri tavoin. Riippuu ihan itsestä, millaisena persoonana haluaa tulla muistetuksi. Se, joka muisti käytöstavat ikävässäkin tilanteessa vai se, joka menetti kontrollin itsestään?

Susipeli, susipeli, susipeli, susipeli, susipeli...

Muistatko vielä, kun susiroolipelejä hyppäsi joka nurkan takaa vastaan? Ei siinä mitään vikaa, mutta se, että niitä luotiin kuin sieniä sateella ja lopetettiin samaan tahtiin, oli hieman turhauttavan näköistä. Minne pitäisi liittyä, kun mikään ei ole pysyvää?

Nykyään tämän susi-ilmiön muoto taitaa olla Soturikissat.

Mikä sitten ei ole historiaa - vielä?

Nykyisiä villityksiä ropemaailmassa tuntuvat olevan Soturikissat, elokuviin ja sarjoihin perustuvat roolipelit ja aikuisille suunnatut suhteisiin keskittyvät roolipelit. Myös hahmojen kuvina käytetään yhä enemmän julkkiksien kuvia ja gifejä, eikä ulkonäkötekstiä kirjoiteta välttämättä ollenkaan.

Keksitkö sinä lisää historian surkuhupaisia tapoja tai nykypäivän muoti-ilmiöitä peleissä?

2 kommenttia:

  1. Joskus viitisen vuotta sitten törmäsin kahden Soturikissoista tehtyyn hevosvieraskirjaroolipeliin, joiden ylläpito ja pelaajat tappelivat keskenään siitä, kumpi on matkinut ja kopioinut toista :D

    Mieleeni tuli myös se, kun itse olin ylläpitämässä roolipeliä ja kehittelin peliin omia juttuja (esimerkiksi eri laumoilla on eri väriset aurat, magiaa hallittiin riimuille jne.) niin heti tuli erään isomman ja vanhemman susiroolipelin ylläpito lynkkaamaan minut, koska muka matkin kaikkea, mitä he olivat luoneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmiset olivat joskus hyvin omistushaluisia asioita kohtaan, i see xD

      Poista

• Käytä asiallista kieltä.
• Kunnioita jokaisen omaa mielipidettä vaikka omasi olisikin eri.
• Aihetta saa täydentää omasta puolesta.
• Jos mielipiteesi on jyrkästi vastaan, perustelu olisi mukavaa. Se voi auttaa kirjoittajaakin näkemään asian eri kannalta.