Peli ymmärretään usein aktiviteetiksi, jossa on kolme
mahdollisuutta: voittaa, hävitä tai tulla tasapeliin. Näinhän me olemme
toimineet lapsesta asti. Pelanneet pelejä ja tehneet niissä parhaamme, jotta
voittaisimme. Jos emme voittaneet, tuntui pahalta, koska olimme riittämättömiä.
Voittaessa taas sai tuulettaa täydestä sydämestä ja piikitellä vähän häviäjiä.
Tasapeli oli tylsää, mutta samaan aikaan turvallinen, koska kukaan ei ollut
"huono".
Peli, missä ei voi voittaa eikä hävitä – se on roolipeli
Roolipelaamisen erikoinen luonne on siinä, että sitä
kutsutaan hyvin harhaanjohtavasti peliksi ja pelaamiseksi, vaikka tämä
harrastus poikkeaakin ”pelin” tunnetummasta muodosta hyvin voimakkaasti. Olemme
keskustelleet tästä aiheesta useinkin Zingerin pelaajien kanssa ja
mielenkiinnolla kuulen muiden ihmisten näkökulmia siihen, miten he pelaavat ja
millä motiiveilla. Onko inspiroivampaa pelata hahmoa ”tavoitteiden ja tehtävien
läpi” vai keskittyä syväluotaamaan sen henkistä puolta?
Tykkään termeistä ”luova kirjoittaminen” ja ”tarinankerronta”,
koska ne eivät haasta lukijaansa samalla tavalla kuin ”roolipeli”. Ne ovat
neutraaleja termejä, jotka tuntuvat keskittyvän lukijan itsensä kehittämiseen.
RooliPELI haastaa lukijan osallistumaan peliin ja laittamaan hahmonsa likoon.
Voittamaan tai häviämään. Se herättää kilpailuhenkisyyttä.