torstai 10. joulukuuta 2015

Hahmon turhat tiedot



Olen itse sitä kansaa, joka tykkää kirjoitella hahmolle semipitkiä tietoja eli hahmoni eivät koostu parista lauseesta tai luetelluista adjektiiveista. Pitkät hahmotiedot auttavat myös itseäni sisäistämään hahmon kirjoitusvaiheessa. Yleensä ongelma näitä vaativissa roolipeleissä on se, ettei tietojen pituus tai tarkkuus ole riittävä pelaajilla, jotka eivät ole tottuneet kirjoittamaan pitkiä tietoja. Joskus ongelma on myös päinvastoin - joku kirjoittaa tuskaisen pitkää ja pilkun viilaavaa tekstiä. Hahmon jokainen kehonosa ja muoto käsitellään erikseen ulkonäkötekstissä. Hei - en kuitenkaan osaa piirtää fanarttiasi niin tarkasti, että osaisin tuoda joka muodon erikseen esille eikä niillä pelissäkään ole juuri merkitystä vastapelaajalle.

Pidä teksti tiiviinä, helppona ja nopeana lukea. Yritä käyttää vähän vaikeita termejä rakenteesta. Se on mukavampaa kaikille.

Toinen mitä ihmettelen toisinaan, on ylimääräiset nimet hahmoilla. Ihmishahmoilla ymmärrän, jos on nimiä mitä ei käytetä kuitenkaan peleissä. Eläinhahmoilla kyse taitaa olla pelaajan omasta halusta viimeistellä hahmo ja hakea siihen otetta. Jos nimi ei tule esiin pelissä aktiivisesti, onko sen olemassaololla edes merkitystä? Pahimmillaan ylimääräiset nimet aiheuttavat sekaannusta.

Sukulaisuutta voi olla tietty siistiä ilmaista yhteisellä "sukunimellä" hahmoilla, vaikka itse en kuulu tähän sakkiin.

Myös lempinimet ovat yksi turhuuden multihuipentuma, jos niitä ei osata käyttää. Jos hahmon nimi on Musti se ei tarvitse lempinimeä, joka olisi Must tai Mus. Lyhyt nimi ei tarvitse lyhennystä. Harvemmin ihmisetkään keksivät lempinimiä, ellei henkilöllä ole pitkä nimi entuudestaan. Poikkeustapauksessa kyse on yleensä vain kaverien käyttämästä nimestä, joka on keksitty ajan saatossa syystä tai toisesta.

Jos hahmosi lempinimi on etunimi miinus yksi tai kaksi kirjainta... No, onko se oikeasti tarpeellista? Ei voi laiskottaa niin paljoa, ettei nimeä jaksa kirjoittaa. Lempinimissä voi kuitenkin käydä sama, kun ylimääräisissä nimissä - ne vain sotkevat asioita.

Poikkeuksena vaikeat nimet, mitä on raiskattu heittomerkeillä ja z, x, y kirjaimilla. Niille - myös lyhyille - on varmaan ihan hyvä keksiä vähän helpompi vastine suomalaiseen makuun. Mistä pääsenkin vielä jatkamaan nimiasiaa: erikoismerkit. Näyttää kivalta, mutta todellisuus on yhtä tuskaa. Edes kaltaiseni, joka on elänyt puolet elämästään koneella kirjoitellen, ei välttämättä osaa tehdä niitä kiekuroita kirjaimien ylle. En oikeasti osaa ja jos opin, unohdan sen nopeasti. Siksi varmaan ymmärrätte, miksi päästän turhautuneen huokauksen aina, kun minulta vaaditaan erikoismerkkien tekemistä. Hahmojen nimissä tuppaan toisinaan vain jättämään ne pois. En edes ymmärrä, miten nimi pitäisi lausua jos siellä on merkkejä keskellä. (ja koska harvempi pelaaja kertoo asiaa hahmotiedoissa, oletan ettei pelaajillakaan ole oikeasti mitään hajua asiasta)

Entä ne pienet "muuta" osion tiedot hahmotietojen lopussa? Lempiväri, -ruoka jne. Riippunee täysin pelaajasta, onko näillä tiedoilla loppujen lopuksi mitään tekemistä itse pelaamisen kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

- Kommentoidessa muistathan olla asiallinen.
- Olethan ystävällinen, etkä mainitse yksittäisiä pelaajia tai roolipelejä epäsuotuisassa kontekstissa.
- Kaikki kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.