Perinteiset alkuasettelut

"Ja niin syntyi vuosien sota kahden suvun välille..."

Sukutaistot ovat hyvin perinteinen aihe roolipeleissä. Kirsikaksi kakun päälle lisätään vähän Romeo ja Julia meininkiä, eli sukujen nuorimmilla on silmäpeliä. Tästä muu suku ei tietenkään pidä ja kaksikko yritetään erottaa keinolla millä hyvänsä. Nuoret naitetaan parempien sulhojen/morsiamien kanssa ja toivotaan että rakkauden liekki sammuu. Mutta ei! Rakkaus kestää ja kaksikko pyrkii karkaamaan voidakseen elää onnellisesti. Tähän juonen alkuasettelu yleensä päättyy ja loppu on pelaajien käsissä.

"Mutta hän ei halua hallitsijaksi!"

Toinen hyvä esimerkki alkuasetelmasta missä nuoren kapinallisuus pääsee esille, on perijän haluttomuus valtaistuimelle. Koska vaikuttavat hahmot ovat yleensä ylläpitäjien pelaamia, tästä saa vähän pakollakin kuvan, että ylläpitäjä haluaa hahmonsa olevan suuressa asemassa ilman että moinen ajatus kuitenkaan tulee esiin. Mikäs sen parempi keino, kuin laittaa hahmo kapinoimaan velvollisuuksiaan vastaan. Sittenhän se ei halua olla erikoisasemassa eikä kukaan ajattele, että sitä tässä nimenomaan tavoitellaan - vaikuttavaa ja mahtavaa asemaa koko roolipelissä. Mielenkiintoista, ettei perijällä yleensä ole edes sukulaisia jotka ottaisivat kruunun vastaan. Asema vain tyrkytetään nuorelle kapinalliselle. En kiellä, etteikö ylläpitäjien pitäisi joskus ottaa tärkeitä hahmoja pelattavaksi - olisi vain raikasta ja mielenkiintoista nähdä tavallisetkin pelaajat tärkeissä kapuloissa.

"Liity jengiin iloiseen... niin ehkä selviät hengissä."

Jengiasettelu on erityisen suosittua ihmispeleissä. Poliisivoima vs. katujengit, siviilit käppäilevät siellä jossain mukana. En osaa tästä juuri mitään kertoa kun en ole aiheeseen juurikaan tutustunut - juonta värittänee pääasiassa jengisodat ja kaupungin lisääntyvä rikollisuus.

"Me olemme valkoisia ja puhtaita, te tummat likaisia rakkeja."

Tooodella yleinen lauma-asettelu eläinpeleissä: vaaleat vs. tummat. Ihan kuin hahmon luonne määräytyisi sen turkin värin mukaan. Jos haluaa rikkoa muottia, laittaa valkoiset pahiksien asemaan ja tummat kilteiksi pirpanoiksi. Tosin, en silti ymmärrä miten turkki vaikuttaisi luonteeseen. Moinen asettelu sitä paitsi rajaisi hahmon ulkonäön mahdollisuuksia: jos se on liian tumma, se menee pahiksiin. Jos liian vaalea, se on hyvis. Jos sitä ei voi luokitella kumpaakaan, se ei kuulu minnekään. Hahmon tulevaisuutta pitäisi suunnitella jo sitä luodessa.

"Arvon neiti, saanen maistaa kaulaanne?"

Melkeinpä ainoa perinteinen juonen alkuasettelu tai roolipelin aihe, mihin en kyllästy: vampyyrit. En ole koskaan ottanut osaa moiseen roolipeliin, mutta kiinnostusta on ollut. Vaaraa, verta, seksiä, hyvännäköisiä hahmoja ja hampaan jälkiä kaulassa. Kirsikaksi lisätään ihmissusia ja muita yliluonnollisia olentoja. Näin saadaan oikein maukkaan perinteinen juoni: vampyyrit vs. ihmissudet. Vampyyrit käyttävät viattomia ihmisiä ruokana ja viihdykkeenä pitkässä elämässään, kun ihmissudet yrittävät parhaansa mukaan suojella ihmisiä ja hallita muodonmuutostaan. Siinä sivussa noidat tai vastaavat magian harjoittajat elävät piilossa hiomassa taitojaan - ties mitkä metkut mielessään.

Miksi nämä - tai näiden kaltaiset - juonet jaksavat vieläkin viihdyttää? Vai jaksavatko? Siihen vastaavat parhaiten itse pelaajat.